Tämä kuitenkin tarkoittaa myös sitä, että pääsen syömään koko viikon kouluruokaa! Yksi niistä asioista, joita en kouluajoiltani kaipaa. Tämän viikon ruokalista:
minestronekeitto sekaleipää tuorepala | kalkkunakastike riisiä jäävuorisalaatti | kalapyörykät kermaviilikastike kiinankaalisalaatti | pinaattikeitto kananmuna ruisleipää tuorepala | tomaattinen jauheliha- perunalaatikko kaalisalaatti |
Tänään oli siis minestronekeittoa. Keitto oli maultaan ihan ok, mutta ei sillä tahtonut itseään täyteen saada. Kun ruokailu oli puoli 12, niin klo 14 aikoihin kotiin päässessäni olin jo kuolemassa nälkään. Olisi varmaankin pitänyt vain syödä sitä useampi lautasellinen. Kaiken muun lisäksi ruokalistassa mainittua sekaleipää tai tuorepalaa ei ollut tarjolla, vaan leipävaihtoehtoina oli näkkileipä tai näkkileipä. Olisiko leipä ehtinyt loppumaan ennen minun ruokailuani? Loppuviikon ruoat näyttävät osittain hyviltä ja osittain huonoilta. En suuremmin pidä pinaattikeitosta enkä perjantain perunamössöstä, mutta kalkkunakastike sekä kalapyörykät maistuvat hyvin. No onneksi torstaina ja perjantaina minun ei ole pakko käydä koulun ruokalassa syömässäkään.
Tämä yllättävä työkeikka tarkoittaa myös sitä, etten ehdi millään urheilemaan niin paljon kuin normaalisti. Tai varmasti ehtisin, mutta en viitsi herätä niin aikaisin aamulla, että ennen töitä kävisin treenaamassa. Myöskään iltapäivällä en enää kykene kahteen treeniin, joten näillä näkymin pyritään tekemään yksi harjoitus päivässä.
Tänään urheiluni koostui pelkästään uinnista. Iltapäivällä kävin uimassa kilometrin matkan uimahallissa. Voi tosin olla, että käyn illalla vielä jonkun sortin kävelylenkillä. Saa nähdä.
Ohjelmassani lähiaikoina on luvassa myös leivontaa, kun pitäisi leipoa mokkapaloja isovanhempien vierailun kunniaksi. Saa nähdä kykenenkö siihen vielä tänään vai meneekö huomiseen. Leivontataidoistani sen verran, että osaan jotenkuten noudattaa leipomisohjeita, mutta leivon niin harvoin, että hommat menee yleensä jokseenkin persiilleen. Tuotteesta ei yleensä tule kauniin näköistä, mutta kyllä se kaikki tulee yleensä syötyä.
Huomisaamuna olisi tarkoitus uskaltautua vaa'alle, jolloin nähdään, onko viikon aikana painon suhteen tapahtunut mitään muutosta. Nyt on turha mennä painoa mittaamaan, koska iltapainoni on yleensä kilon tai pari korkeampi kuin aamupaino.
mietelause: saako kouluruoasta kaikki tärkeät ravintoaineet, vitamiinit yms?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti