lauantai 19. marraskuuta 2011

Päivä 20. Loppu häämöttää

Kolmen viikon kuurin toisiksi viimeistä päivää viedään. Fiilis on  hyvä, ja uskon tottumusteni muuttuneen näiden viikkojen aikana. Burnouttikin näyttää pikkuhiljaa selätetyltä.

Torstain siis lepäilin pelkästään, ja se teki kyllä hyvää. Torstaiaamuna painoni oli 85,6 kg eli paino oli siis pudonnut yli kolme kiloa. Luulisin, että nesteet olivat todella vähissä, mikä saattoi olla osasyy uupumukseen. Eilen sain uuden television postissa, ja päivä menikin sitten sitä ihaillessa, ja näin tuli siis kaksi perättäistä lepopäivää. Lepo teki hyvää, sillä tänään kaukalopalloa pelatessa tuntui kunto todella hyvältä. Jaksoi tunnin luistella ilman mitään ongelmaa ja into urheiluun ja muuhunkin elämään oli taas palannut.

Nyt onkin vuorossa penkkiurheilua, sillä hiihdon maailmancup alkoi. Itse tykkään katsoa hiihtoa televisiosta paljon, enkä malta odottaa vuodenvaihdetta ja Tour de Skitä. Kai sitä voisi koettaa vähän vetojakin lyödä siinä sivussa.

Huomenna lupaan kirjoittaa syväluotaavan analyysin kolmen viikon ruokavaliomuutoksesta, jolloin nähdään oliko projekti onnistunut ja mitä ehkä jatkossa voisi kehittää.

Mietelause: Muista levätä lepopäivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti