sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Päivä 7. Alkuinnostuksen katoaminen

Nonniin. Nyt olisi sitten ruokarempan ensimmäisen viikon viimeinen päivä. Kaikki on sujunut toistaiseksi vielä hyvin. Nälkä ei ole päässyt yllättämään, eikä makeanhimokaan ole ollut ylitsepääsemätön. Kuten jo etukäteen aavistelin, eilinen hirvenmetsästyspäivä oli kaikkein vaikein. Olutta tekisi kovasti mieli, eikä suklaapatukkakaan vaikuttanut pahalta vaihtoehdolta metsässä rämpimisen lomassa. Ainoa repsahdus oli, kun veden loputtua join janooni ehkä n. puoli desiä limpparia. Repsahdus ei juurikaan kalva mieltä, koska oli niin hirveä jano.

Itsestäni olen huomannut tämän viikon aikana sen, että ruokavalion muuttaminen on vaikeaa pienten asioiden kohdalla. Esimerkiksi oluen juonnin kohdalla ainoa vaikea paikka tuli, kun keskiviikkona säilynyt jälkeen ei voinutkaan juoda olutta, jonka olen useimmiten tottunut juomaan. Lisäksi viikonloppuisin olen tottunut päivisin napostelemaan jotain pientä, mahdollisesti karkkia tai sipsiä. Nyt olo kuitenkin tuntui jotenkin tyhjältä, kun ei voinutkaan napostella. Tottumusten muuttaminen vie kuitenkin aikaa.


Eilen oli siis hirvenmetsästyspäivä. Itse en ole koskaan ollut varsinaisesti intohimoinen metsämies/eräjorma, joten en varsinaisesti hyppinyt riemusta päästessäni metsälle. Olen perheestä, jossa on aina metsästetty, joten olen elämäni aikana joutunut/päässyt metsälle ihan tarpeeksi. Kuitenkin vaikka en eilen metsästyksestä hirmu innoissani ollutkaan, oli minusta kiva kuitenkin päästä hieman luontoon reippailemaan.

Ajomiehenä oleminen oli rankempaa kuin mitä muistinkaan. Päivän aikana kävelin ehkä kymmenisen kilometriä huonoissa kengissä. Kun noista kymmenestä kilometristä vielä n. 80% oli täyttä umpimetsää, kivikkoa, mäkiä tai suota, oli päivä loppujen lopuksi varsin rankka. Arvelisin, että kävely kulutti päivän aikana kaloreita jotain 1500 ja 2000 väliltä. Hirviä päivän aikana kaatui yhteensä viisi, joten ei tarvinnut itseään kuitenkaan tyhjänpanttina pitää. Kuolleiden hirvien lisäksi bongailin metsässä myös kaikkea muuta jännää, kuten hirven syömää puuta, jäniksen, metsoja, hirvien jätöksiä, hirvien jälkiä sekä makuupaikkoja.

Huomenna alkaa sitten toinen viikko ruokavalioremppaa. Ensi viikolla luvassa on mahdollisesti tämän syksyn ensimmäiset kaukalopallot lauantaiaamuna, jota odotan kovasti. Muuten luvassa on varsin normaali viikko lukuunottamatta kahden päivän liikunnanopettajan sijaisuuksia loppuviikosta.

Mietelause: jänis pääsi karkuun ennen kuvausta



Yritin ottaa kuvan jäniksestä, mutta se pääsi juuri karkaamaan kuvan takalaidasta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti