No sunnuntain sitten pidin kokonaan välipäivän (koetan aloittaa kevyesti). Maanantaina uskaltauduin uudestaan salille, tällä kertaa vähän kovemmalla treenillä. Tein pääasiassa yläkroppaa. Salin jälkeen kävin kokeilemassa uimista, mutta ei siitä tullut mitään.
Tiistai olikin sitten itsenäisyyspäivä, ja siitä tuli jälleen välipäivä! Ainakin melkein. Ainoa urheilu koko päivänä oli 3 km kävely tyttöystävän luokse, Itse en varsinaisesti rakasta itsenäisyyspäivää, sillä en jaksa sitä linnanjuhlista jauhamista :D Kaikkein vähiten ymmärrän sitä, miksi pitää telkkarista katsoa kun muut juhlii. No, ehkä se ei vaan ole minua varten.
Eilen sitten uskaltauduin tekemään aerobista treeniä kun menin pelaamaan Varkauden opettajien kanssa sählyä. Siinä huomasi sen, kuinka tauko/sairaus oli vaikuttanut suorituskykyyn. Vartin jälkeen olin aivan puhki, enkä sen jälkeen jaksanut juosta juuri ollenkaan täysillä.
Tänään oli sitten sulkapallon vuoro. Tuntui kuin ei olisi koskaan ennen koskenutkaan sulkapallomailaan. Jaksoin kuitenkin pelata reilun tunnin yllättävän hyvin, eikä ollut muuta ongelmaa kuin etureisien jumiutuminen. Positiivista on kuitenkin se, että olen innoissani urheilusta. Viikko sitten ei kiinnostanut minkäänlainen liikkuminen ollenkaan.
Pari sanaa myös penkkiurheilusta. Snookerissa on parasta aikaa menossa UK Championship. Päivät menevät mukavasti, kun eurosportplayeristä näkee joka pelin :D Oma suosikkini John Higgins tosin tippui jo toisella kierroksella, mutta onneksi mukana on vielä toinen suosikkini Judd Trump. Tälläkin hetkellä seurailen pelejä sivusilmällä.
Kipeenä aika meni televisiota katsellessä. Tulipa kokeiltua jalkakylpykin! :D |
Mietelause: Snooker on jännä laji
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti